Sopimusvuori

 

Mia Viskari

Suomessa ja muuallakin maailmassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikunnasta saatu terveyshyöty on merkittävän suuri. Liikunta vaikuttaa moneen asiaan, kuten itseluottamukseen ja älylliseen suorituskykyyn, mutta se auttaa myös hallitsemaan masennuksen, ahdistuksen ja stressin oireita.

Liikunta parantaa heikentynyttä sokeriaineenvaihduntaa ja auttaa alentamaan verenpainetta ja korkeaa kolesterolia. Mikä parasta - liikunta vahvistaa luustoa, parantaa tasapainoa, vähentää ylipainoisuutta sekä tehostaa puolustusmekanismejamme sairauksia vastaan.

Liikkeelle lähteminen ja liikkumisen ylläpitäminen on ajoittain ylitsepääsemättömän haasteellista. Moreenissa motivoimme itseämme liikkumaan eri tavoin mahdollisimman paljon.
Kuntoiluryhmä ulkoilee 2-3 kertaa viikossa, jolloin kävellään - sauvoilla tai ilman - ja tehdään mahdollisuuksien mukaan yhdessä muutakin liikunnallista. Ryhmässä liikkuminen mahdollistaa vertaistuen ja luo hetkiä erilaiselle yhdessäololle.

Sisällytämme arjen rutiineihin paljon sellaista toimintaa, jossa tapahtuisi yksilöllistä hyötyliikuntaa: Teemme omat ja yksikön ostosreissut sekä muut virkistys- tai harrastusmatkat kävellen. Aamuryhmissä on erilaisia liikunnallisia tuokioita, kuten esimerkiksi keppi- tai tuolijumppaa. Osallistumme myös Moreenin ulkopuolisiin, mieltymystemme mukaisiin ryhmiin, kuten esimerkiksi Ahjolan järjestämään jooga – ja liikuntaryhmään. Järjestämme myös toimintaryhmän vähintään kerran kuussa ja silloin kävellään vaikkapa Vapriikin taidemuseoon ja takaisin - näin saadaan muiden elämysten lisäksi hyvä lenkki.

Yksi varteenotettava tekijä, joka motivoi liikkumaan, on hallinnan kokemus. Fyysisen kunnon kohentuminen, painon aleneminen, parantunut yöuni, sekä vireyden ja endorfiinien lisääntyminen aikaan saa hallinnan kokemuksen ja täten auttaa jaksamaan arjessa. Tieto siitä, että on saavuttanut jonkin tavoitteen kannustaa yrittämään lisää: ”Olen jaksanut kävellä koko lenkin yhdessä muiden mukana!” tai ohjaajan huomio siitä, että kävelemme saman matkan nyt nopeammin kuin pari kuukautta sitten.

Monipuolisella ravinnolla on tärkeä osuutensa hyvinvoinnin tukena - kuten tiedämme, liikunta ja ravitsemus kulkevat käsi kädessä. Olemmekin pyrkineet painottamaan aterioilla kasviksista saatavia hyviä hiilihydraatteja, sekä lisänneet entisestään proteiinia, marjoja ja vihanneksia ruokavalioon. Niin linssejä, papuja, tattaria ja chiaa kuin quinoaakin löytyy Moreenin ruokakaapeista! Aina kaikki ei ole helppoa, mutta on hyvä muistaa, että…

  • Mikä tahansa liikunta edistää hyvinvointia, koska se käynnistää psykologisia prosesseja, jotka edistävät hyvinvointia.
  • Omaehtoista liikuntaa kannattaa suosia, koska sen hyöty on moninkertaista. Se synnyttää lähes välittömiä mielihyvän kokemuksia ja edistää pitkällä tähtäimellä fyysistä terveyttä.
  • Jos liikunnasta unohtuu leikinomaisuus ja vaihtelu, siitä voi tulla liian puuduttavaa. Liikuntaan ei tarvitse suhtautua liian vakavamielisesti tai suorituksenomaisesti – pääasia, että siitä nauttii!
Sopimusvuori_Facebookissa