Sopimusvuori

 

Mirva Leppälaakso

taikasauva2

 

Mikä on se taikasana, joka takaa palveluidemme käyttäjien hyvinvoinnin?
Minäpä muuten tiedän mutta enpä kerro teille!

Ei vaiskaan, kerron kumminkin. Se on viestintä. Väitän, että toimiva viestintä on sosiaali - ja terveysalan palveluiden tuottajan onnistumisen tae.

Siinä arjen työn tohinassa ei aina tule ajatelleeksi, kuinka moneen asiaan viestintätaidot vaikuttavat. Ja kuinka monia viestintätapoja nykyään on olemassa, edistämässä sitä kaikkein tärkeintä eli asiakkaiden hyvinvointia.

Viestinnässähän on kyse muutamista perusasioista: viestin lähettäminen, viestin vastaanottaminen, viestin kuuleminen, viestin ymmärtäminen eli tulkinta sekä viestin aikaansaamat toimenpiteet.

Ajatellaanpa nyt vaikka 1.6. voimaan tullutta vammaisetuuksien lakiuudistusta. Muutoksen myötä eläkettä saavien hoitotukianomukseen asiakas itse kuvaa tilannettaan kirjallisesti. Tässä kohtaa lähiohjaajan viestintätaitoja tarvitaan jotta tulisi mahdollisimman tarkasti ja konkreettisesti kuvattua oleelliset, hoitotuen myöntämiseen vaikuttavat tekijät.

Kun viesti, eli kaikki tarpeellinen tieto ja tarvittavat liitteet on välitetty hoitotukipäätöksen tekijälle, vältetään turhat, kaikkia osapuolia kuormittavat turhat hylkäämispäätökset ja valitusprosessit.

Tuleeko asiakas kuulluksi?

Sopimusvuoren psykiatrinen kotikuntoutus on hyödyntänyt viestintävälineitä kuntoutustyössään jo viiden vuoden ajan. Tietokoneavusteiseen toimintamalliin kuuluu henkilökohtaisen kohtaamisen lisäksi myös näyttöruudun kautta tapahtuva yhteydenpito. Asiakas saa nopeasti yhteyden työntekijään ongelmatilanteissa ja näin hän voi asua omassa kodissaan turvallisesti tietäen että apu ja toinen ihminen on tavoitettavissa muutamalla näytön kosketuksella.

On mahtavaa havaita, että teknologia on mahdollistanut sen, että viestiä ei enää lähetä pelkästään ihmiset, vaan nykyaikaisten hoitovälineiden myötä myös käyttöesineet viestivät. Nykyään jääkaapit surffaavat internetissä ja niiden kanssa keskustellaan puhelimella tai tabletilla. Jopa toimistomme kopiokone tekee itse mustekasettitilauksensa myyjälle.

Sopimusvuoren vanhuspalveluiden yksiköissä on käytössä korkean riskin makuuhaavapatjat. Ohjausyksikkö viestii päällään lepäävän ihmisen kanssa säädellen ilmanpainetta nukkujan liikkeiden mukaan. Häiriötilanteissa patja antaa hälytyksen, eli viestii tällöin henkilökunnan kanssa pyytäen heitä tekemään tarvittavat toimenpiteet, patjapololla kun ei ole omia käsiä (vielä..).

Meidän alallamme työntekijöiden ”viestintäsensorit” tulee olla extrasensitiivisiä. Asiakkaidemme hyvinvoinnin takaamiseksi nimittäin täytyy ymmärtää hyvin monenlaisia viestejä, asiakkaamme kun eivät kykene aina tuomaan tarpeitaan tai mielipiteitään esille selkeästi.

Tässä voikin piillä vaara - tuleeko viesti oikein tulkittua? Mitä seuraa, jos väärän tulkinnan myötä potilastietojärjestelmään tulee kirjattua väärää tietoa? Ja kaikkein tärkein kysymys: Tuleeko asiakas kuulluksi? Aitoa kohtaamista ei voi oppia kirjoista, tai nykyään oikeammin tableteista lukemalla. Viestinnän näkökulmasta on kuitenkin oleellista piiloviestien ymmärtäminen, eräs viestintämuoto sekin.

Palvelunkäyttäjämme eivät aina kykene sanoittamaan tarpeitaan ja tunteitaan, mutta he voivat kommunikoida muulla tavalla. Vanhuksen ärtyneisyys ja vihaisuus voikin johtua kivuista, mielenterveyspalvelun käyttäjän vetäytyvyys pelosta. Taitava viestijä huomaa, kuulee ja tarttuu toimeen viestin ymmärrettyään.

Taikasana on siis viestintä, mutta jotta taikasana toimisi, se tarvitsee myös taikasauvan heilautuksen. Mikä sitten on se taikasauva?

Aito välittäminen.

 

Sopimusvuori_Facebookissa