Sopimusvuori

 

Mirva Leppälaakso

lahjoitus
           Lahjoitusta vastaanottamassa Sopimusvuoresta Mirva Leppälaakso ja Inkeri Ruuskanen

 

Temppeliherrain Ritarikunnan Tampereen komentajakunta on lahjoittanut 1500 euroa Sopimusvuorelle nuorten palkkaamiseksi dementiahoitokotien asiakkaiden ulkoilemisen avuksi.
Edellisvuonna lahjoituskohteina olivat Sotaveteraanit sekä Tampereen hoitokoti. Tänä vuonna lahjoituksen sai Sopimusvuoren ohella myös Setlementti Tampere ry:n Voimavirta-toiminta.

Lahjoituksella voidaan edistää kahta Sopimusvuorelle tärkeää toimintaa: Lahjoituksen myötä voidaan tarjota nuorille työllistymismahdollisuuksia, sekä saadaan ulkoiluapua dementiahoitokotien asukkaille.

- Toivomme että tämän myötä nuoret myös kiinnostuisivat vanhusten parissa työskentelystä, kertoi Sopimusvuoren toimitusjohtaja Inkeri Ruuskanen.

Lahjoitus takaa ulkoiluapua eri koteihin ainakin 5 viikon ajaksi.
- Lahjoitus viestii myös henkilökunnalle arvostuksesta, siitä että he tekevät todella arvokasta työtä, totesi Ruuskanen.


Temppeliherrain Ritarikunta

• edistää ekumeenista kristillistä uskoa, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta
• harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja näin lievittää inhimillistä kärsimystä
• edistää historian, heraldiikan ja geneologian tutkimusta

• Ritarikunnan toiminta on täysin avointa; se on merkitty yhdistysrekisteriin.
• Ritarikunta ei osallistu politiikkaan
• Ritarikunta edellyttää jäseniltään lakien ja hyvien tapojen noudattamista

Sopimusvuori_Facebookissa