Sopimusvuori

 

Kuvat ja teksti: Anja

                 ruusujen lumoissa

Jokaiseen juhlaan ja tilaisuuteen, niin ilon kuin suruunkin sopii ruusut. Niitä voi mennä ihailemaan Arboretumiin Hatanpään kartanon ruusutarhaan. Sinne yksi elokuisista retkistämme suuntautui. Vaikka mieli tekisi, ei auta poimia lumoavia ruusuja itselleen, sillä ruusut ovat tärkeitä myös mehiläisille, kimalaisille, ampiaisille ja muille pörrääville siivekkäille. Ruusutarha on heidän ruokamarkettinsa ja he ovat myös osa ruusutarhan työntekijöistä – erittäin tärkeitä pölyttäjiä työssään.Vaikka tunkisit nenäsi ruusuihin yhtä aikaa kimalaisten kanssa, eivät ne sinua pistä. Ovat niin innoissaan siitepölyistä ettei nenät eikä kameratkaan heitä kiinnosta.

Arboretumista löytyy paljon muutakin katseltavaa kuin ruusutarha. Kukkien koko värikirjo vaihtelee kukkapenkeissä kevään, kesän ja syksyn mukana pitkin puistoa. Myös puiden läheisyydessä nurmilla, lammikoiden ja purojen varsilla. Purojen yli kulkee kaarisiltoja, puistossa kävelyteitä ja huvimajoja. Puusto on vanhaa, jalopuita ja erikoisuuksia, joita meillä ei luonnonvaraisina kasva. Pyhäjärvi piirtää länsirajan koko puistolle.

Kun kaikki olivat tutkineet, ihailleet haluamiaan kohteita, kokoonnuimme kahville yhteen huvimajaan. Kahvi ja voinsilmäpulla maistui ruhtinaalliselta ulkoilmassa. Koko Hatanpään kartanon niemi – siellä liikkuminen – on kuin aikamatka parin sadan vuoden päähän. Kartano itse oli remontin vuoksi paketissa, mutta ei se meitä haitannut. Oli niin paljon muuta, kesäinen ilma.

Ainoa haitta oli pullista kiinnostuneet ampparit. Kuningattaret olivat heittäneet ne ulos pesästään ja siksi niitä elokuussa sitten luumuilee työttöminä ihmisten eväitten ympärillä ja tunkeutuvat asuntoihinkin. Onneksi me selvisimme nyt näistä ihan kivuttomasti.

Erilaisia vesilintuja, pikkulintuja ja isompiakin taivaan lintuja – seurailee myös silmät tarkkana eväiden syöjiä. Eihän siellä enää saisi lintujakaan ruokkia, mutta aina löytyy nokkia jotka pyyhkivät rinnuksilta putoilevat muruset maasta ja nurmilta.

Sadetta oli luvattu ja tihkuminen onneksi alkoi vasta myöhään iltapäivällä, kun me viimeisetkin lopultakin maltoimme jättää ihanan puiston kukkineen, puineen, lintuineen ja pörriäisineen. Oli se antoisa ja kiva retki.

Sopimusvuori