Sopimusvuori

 

Neilikka

”Koti on siellä, missä sydän on.”
”Mutta mulla ainakin sydän on aina mukana.”
”No sitten koti on aina mukana.”
”Olemmeko itse oma kotimme?”
”Eikös se vähän niin mene?”

Toisinaan olen asunut kuin vuokralla, levottomana varpaillani, valmiina lähtemään minä hetkenä hyvänsä. En ole uskaltanut sisustaa ja koristella haluamallani lailla, vaan olen suhtautunut kotiini kuin varastoon ja antanut koruttoman, järjestelmällisen sekasorron vallita. En ole uskaltanut purkaa laatikoita.

Joskus taas on tuntunut siltä kuin asuisin raunioissa tomun ja tuhkan keskellä. Kuin sodan jälkeen, piinanani lohduttomat muistot pommituksista ja menetyksistä, loputtomasta tuskasta ja pelosta. Vailla turvallisuuden tunnetta ja luottoa siihen, että sotaa ei enää tule, että olen selvinnyt ja on jälleenrakentamisen aika.

Entä nyt? Kuinka asun juuri tällä hetkellä?

Remontin keskellä. Tuuletan myrkkykaasuja pois ja pystytän seiniä. Joskus sitä lyö naulan väärään paikkaan, mutta luotan siihen, että remontin edetessä käteni tulevat varmemmiksi ja saan vielä joskus nauttia siitä turvasta ja lämmöstä, jonka ansaitsen. 

Sopimusvuori