Sopimusvuori

 

Alkkes

Katselin metsää kaukaa ja se pysyi kaukaisena, se oli metsä, kokonaisuus joka oli kaukainen. Tarkastelin sitä kukkulalta, helikopterista, mittailin sitä patikoimalla sen reunoilla ympäriinsä. Tein mielikuvituksessani arvailuja mitä siellä olisi ja se tuntui jännittävältä ja vähän pelottavaltakin. Luin tarinoita metsästä ja kuulin niitä myös muilta. Metsä oli minun koko elämäni.

Minä opiskelin yliopistossa metsän kasvistoa ja eläimistöä, minä tutkin metsän karttoja. Minusta tuli kirjailija ja minä kirjoitin metsästä menestyskirjoja. Minä väittelin metsän puiden määrästä, vesilinnuista ja minua suututti jokainen joka väitti tietävänsä minne jokin polku johtaa joka oli vastoin minun tietoani.

Tuli eräs aamu ja minä vihasin metsää, vihasin sitä enemmän kuin mitään muuta. Olin käyttänyt siihen koko elämäni. Kuolema tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin tyhjänpäiväisen elämän jatkaminen metsineen, mutta ennemmin kuin halusin kuolla halusin kostaa metsälle. Tiesin, että metsän keskellä on suuri puu. Vihassani minä pakkasin kassini ja kirveen ja ensimmäisen kerran elämässäni uskaltauduin metsään. Lähdin aamulla vihaa täynnä, sukelsin metsään, olin kävellyt jokusen tunnin ja tajusin olevani eksyksissä. Olin opiskellut metsää koko ikäni, mutta tiedoistani ei ollut täällä mitään hyötyä.

Tuli ilta ja olin aivan näännyksissä ja kuulin puron solisevan. Sydämeni hypähti riemusta ja join vettä ja uin siinä kuin pieni lapsi. Myöhemmin löysin metsäaukean ja katselin tähtitaivasta innoissani hiljaa ihmetellen ja vaivuin uneen. Aamulla aurinko nousi ja näin kukkakedot ja kauriiden juoksevan. Palasin metsästä kotikylääni, ihmiset kyselivät minulta metsästä, mutta eivät saaneet vastaukseksi kuin säteilevän hymyn kasvoiltani.

Sopimusvuori